peltokaalien kuningas?

Itsenäisyyspäivä oli ja meni ja tarkoitukseni olikin vääntää tämä postaus tuona kyseisenä päivänä. Luomisen tuska (laiskuus) kuitenkin yllätti. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

Mikä, miksi,  mistä? Isänmallisuutta sydän täynnä valitsin testiin juureksen, johon en ainakaan itse tartu vahingossakaan kaupassa. Kyseessä on nauris, tuo  kotimaamme C-vitamiinipommi. Kavereita oli yllättävän vaikea löytää, omani metsästin Stokkan herkusta suunnilleen 70 sentillä kipale. Olivat muuten vihannesosaston nurkassa, alimmalla hyllyllä. Eikä tarvinnut tapella minkkiturkkimummojen kanssa, jotta saisin omani. 

Valmistus? Koska en kunnolla edes muistanut, miltä nauris maistuu (viimeksi syöty ehkä kymmenisen vuotta sitten), päätin vetää varman päälle. Täytetyt paprikat onnistuvat aina, päätin siis duunata täytettyjä nauriita. Keitin nauriita puoli tuntia, jäähdytin ja kuorin, koversin ontoiksi ja täytin. Täytteeksi valitsin lemppariaineksia, jottta edes jokin maistuisi hyvältä; Koskenlaskija-juustoa, cashewpähkinöitä ja paprikaa. Joukkoon olisi vielä voinut heittää vaikka riisiä, fetaa, jauhelihaa ja sipulia. Olin köyhä, en heittänyt. Uunin 200 asteeseen puoleksi tunniksi. Tadaa!

Kokemus? Ensimmäinen yksilö menee alas helposti. Nauris on hieman kitkerää ja toivon, että olisin kovertanut sen seinät vielä ohuemmiksi. Koostumukseltaan nauris muistuttaa kiinteää perunaa. Täyte on erinomaista. Mikään, mikä on hukutettu juustoon, ei vain voi epäonnistua. Mussutan yhden yksilön kokonaan, siihen se jääkin. Toisesta kaavin täytteen ulos ja syön juustomörskään sellaisenaan. Ontto raato lentää yksinäisenä biojätteeseen.

Arvio? * * * * Kyllä. Neljä tähteä. Uskon pyhästi, että vika oli minussa. It's not you, it's me. Nauris olisi voinut olla loistava lisä esimerkiksi kasvisvuokaan. Ja ne vitamiinit! Neljä tähteä.